Miltä sinusta tuntui?

10.05.2018

Miltä tuntuu kun lapsi otetaan huostaan? Tätä minulta kysyi eräs lastenkodin työntekijä. Minusta tuntui, kuin lapseni olisi kuollut ja siinä samalla myös osa itsestäni.
Työntekijä järkyttyi ja sanoi, että ei kai se noin kamala tunne voi olla?
Kyllä voi ja se myös on.
Kun minun pieni poikani vietiin kotoa pois, en kyennyt edes hengittämään.
Suru joka puristi sydäntä oli jotain ihan käsittämättömän kauheaa. Seisoin yöllä lapseni huoneessa ja viikkasin pienen miehen pyykkejä, järjestelin leluja ja itkin ja paljon itkinkin.
En edes tiennyt, että ihminen voi itkeä näin paljon.
Lopulta en halunnut edes avata lapseni huoneen ovea. Kävelin kotonamme yöt ympäri asuntoa ja mietin, että ei näin voinut käydä, ei näin saa käydä, tapahtuiko tämä ihan oikeasti?
Häpeä kulki mukana ihan alusta asti, minä en osannut kasvattaa lastani ja nyt minulla ei ole enää lasta.
Syyllisyys siitä, että miksi minä en toiminut näin tai näin ja miksi sanoin näin ja näin.
Miksi luotin, enkä puolustanut perhettäni ja lastani.
Viha jota olen tuntenut itseäni ja lastani ja koko systeemiä kohtaan. Ei sekään ole ollut helppoa.
Aina sanotaan, että olen aina äiti lapselleni vaikka huostaanotto tulikin.
Niinkin pieni asia murentaa äitiyttä, kuten esimerkiksi wilma viestit.
Nään kaikki yleiset tiedotteet, mutta se tärkein tieto lapsen koulu asioista ei näy. Sisältö piilotettu...
Meillä on kuitenkin asiat suht hyvin ja saadaan tavata paljon.
Poika käy kotona viikonloppuisin ja kaikki lomat saa olla kotona. Soitetaan joka ilta ja näin on ollut ihan alusta asti.
On matkalle mahtunut myös ihmisi, jotka ovat halunneet katkaista yhteyden lapseni ja minun välillä. Ja tämä ainoastaan siksi, että heistä on tuntunut että näin kuuluu toimia.
Eihän huostaanotettu lapsi voi jatkuvasti käydä kotona, vai voiko?
Lapsen täytyy antaa juurtua.. mihin? lastenkotiinko?
Paljon olen näiden vuosien aikana taistellut ja luovuttanutkin, särkynyt ja kerännyt itseni kasaan aina uudestaan ja uudestaan.
Lasten takia on täytynyt jaksaa ja aina se jaksaminen ei ole ollut niin helppoa.
Syy miksi kirjoitin tämän tekstin? haluan sanoa teille kaikille, että vaikka elämä kuinka heittelee ja repii rikki, niin aina on toivoa paremmasta.
Yksi taisteltu päivä on pois huomisesta ja jos me emme puolusta lapsiamme, itseämme ja perhettämme niin ei sitä kukaan muukaan tee meidän puolesta.
Välillä tulee tunne, että nyt riitti ja enää ei jaksa.
Uusi päivä tuo kuitenkin taas uudet voimat ja taas jaksaa, täytyy mennä päivä kerrallaan.
Paljon tsemppiä kaikille, jotka elätte tätä huostaanoton helvettiä <3