Yksi tunti

26.11.2018

Yhteen tuntiin sisältyy koko maailmamme vaiettu totuus. Salatut syövät, suuret koneet, robotit tulevat, epäjumalille varatut valmiit paikat. Maailman suurin yksinäisten ihmisten postilaatikko sai jälleen uuden toimituksen. Yhdessä tunnissa käsitykseni ihmisyydestä, toisen lajiedustajan kyvystä rakastaa ja tuntea empatiaa, katosivat samalla, kun matelijat uivat kanssani liian ahtaaseen terraariooon. "Sohaiskaa kepillä jäätä vielä kerran, ei niitä satu! Tuokin luo nahkansa aina uudelleen!" Minun yritykseni hengittää laitettiin valkoiseen kuoreen, maailman suurimpaan yksinäisten ihmisten postilaatikkoon. Sitä kuljettivat nuo isot herrat, niiden väljähtänyttä erektiota etsivät sihteerit. Säärissäni räksyttivät naapuritalon pitkäkarvaiset rakit, ankeriaat luikertelivat, matoja käärmeitä..... "Auttakaa nyt joku, näitä on akvaarioni tulvillaan!" Elämäni ensimmäinen eksistentiaalinen kriisi, koko historiani paino ja keveys. Todistus siitä, että olen tiettävästi olemassa, minulla on vielä nahkoja jäljellä! - "Nyt sinä vasta olet!" Jätteenä koneiston rattaissa, palvelemassa tätä suurta eläintarhaa. Mieleni liberaalit ja rauhanaatteen piilot ne talloivat, kaatoivat päälleni kuumaa vettä. Yksi tunti ja minä olin uusi leima.